Rekry

Haluatko osaksi Loikan tarinaa – olla mukana luomassa asiakkaille merkityksellisiä ratkaisuja? Loikka Solutions on voimakkaasti kasvava yritys, joka etsii jatkuvasti joukkoonsa nousevia tähtiä kasvamaan joukkueen huippupelaajiksi sekä jo kannuksensa ansainneita luottopelaajia, joiden käsissä suuretkin kokonaisuudet hoituvat vankalla otteella.

Loikka Solutionsilla panostetaan ihmisiin, hyvään johtamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Teemme vaativia toimeksiantoja asiakkaillemme ja kokoamme asiakastoimeksiantoihin aina parhaan tiimiin, jossa jokaisella on oma paikkansa saada ja ottaa vastuuta. Meillä et ole vain suuren koneiston osa, vaan pääset vastaamaan kokonaisista asiakastoimeksiannoista tai niiden osa-alueista – oli se sitten Salesforce-ratkaisun rakentamista tai myyntiosaamisen kehittämistä. Osaamisesi kasvuun panostetaan systemaattisesti, ja siksi Loikka Solutions on sinulle hyvä paikka kasvaa myynnin kehittämisen ammattilaisena.

Teemme töitä tinkimättömällä asenteella. Kaikkea toimintaamme ohjaavat periaatteet, joiden mukaan teemme yhteistyötä yhtenä joukkueena – asiakasta ja toisiamme arvostaen. Olemme suoria, rehellisiä ja toisiamme kunnioittavia.

Loikka Solutions tarjoaa sinulle mahtavan työyhteisön lisäksi myös hyvät työsuhde-edut, sekä syyskuusta 2021 alkaen viihtyisät, modernit ja innostavat työtilat Vantaan Aviapoliksesssa hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Haemme jatkuvasti uusia asiantuntijoita kasvavaan joukkoomme. Löydät avoimet työpaikat alta, mutta voit aina lähettää meille myös vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen rekry@loikka.com. Meillä asenne ratkaisee – kerro hakemuksessasi lyhyesti itsestäsi, sekä erityisesti siitä, miten voisit auttaa asiakkaitamme menestymään ja miten vahvistaisit osaltasi  joukkuettamme.

Avoimet työpaikat

  • Etsimme nousevia tähtiä Loikan joukkueeseen. Meillä kehittymiseesi panostetaan ja sinulle annetaan jatkuvasti lisävastuuta taitojesi kasvaessa. Kollegoiksi saat Suomen parhaita myynnin kehittäjiä. Pääset luomaan osana joukkuettamme sekä uudenlaista Loikan menestystarinaa, että työskentelemään Suomen mielenkiintoisimpien myynnin kehittämishankkeiden parissa maailman johtavalla CRM-teknologialla – Salesforcella.

Arvostamme sinussa:

  • Loikan periaatteiden mukaista asennetta: joukkuepeli, asiakkaan arvostus, jatkuva kehittyminen, suoruus, rehellisyys ja toisten kunnioittaminen
  • Konseptuaalista ajattelukykyä sekä kykyä nopeasti omaksua uusia taitoja, konsepteja ja työkaluja
  • Kykyä toimia hektisessä toimintaympäristössä sekä paineensietokykyä
  • Halua oppia ja ymmärtää asiakkaiden liiketoimintaa – toimialasta riippumatta
  • Soveltuvan alan korkeakoulututkintoa, jota mahdollisesti täydentää muutaman vuoden työkokemus haettavan tehtävän kannalta relevanteissa työtehtävissä
  • Kokemus Salesforce-alustasta on eduksi, mutta ei välttämätöntä

Miten hyppäät mukaan Loikan joukkueeseen?

  • Hae tehtävää alla olevalla lomakkeella. Meille asenne ratkaisee – kerro lyhyesti itsestäsi, mutta erityisesti miten voisit auttaa, sekä asiakkaitamme menestymään, että miten vahvistaisit osaltaan Loikan joukkuetta. Voit halutessasi kysyä lisätietoja tehtävästä numerosta +358 400 801 094 (Tommi Patanen)
  • Haku on jatkuva, eli haastattelut aloitetaan heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Kerromme sinulle mielellämme lisää Loikasta, työyhteisöstämme ja asiakkaistamme. Tapaat mahdollisia tulevia kollegoitasi. Pääset osoittamaan meille asenteesi ja osaamisesi kannustavassa ilmapiirissä, ja yhdessä mietimme onko sinun seuraava uraloikkasi Loikalle.

Ota meihin yhteyttä

    • Etsimme luottopelaajia Loikan joukkueeseen kantamaan vastuuta isoistakin Salesforce-kehittämiskokonaisuuksista. Meillä voit kehittyä edelleen rautaisena Salesforce-ammattilaisena. Pääset myös roolissasi valmentamaan nousevia tähtiä omalla vankalla osaamisellasi ja kollegoiksi saat Suomen parhaita myynnin kehittäjiä. Pääset luomaan osana joukkuettamme sekä uudenlaista Loikan menestystarinaa, että työskentelemään Suomen mielenkiintoisimpien myynnin kehittämishankkeiden parissa maailman johtavalla CRM-teknologialla – Salesforcella.

    Arvostamme sinussa

    • Loikan periaatteiden mukaista asennetta: joukkuepeli, asiakkaan arvostus, jatkuva kehittyminen, suoruus, rehellisyys ja toisten kunnioittaminen
    • Vahvaa konseptuaalista ajattelukykyä sekä paineensietokykyä
    • Halua työskennellä vaativien Salesforce-projektien parissa
    • Kokemusta Salesforce-alustasta (Sales Cloud, Marketing Cloud, Service Cloud) toteutetuista CRM-ratkaisuista, Salesforce-sertifikaatit katsotaan suureksi eduksi
    • Projektipäällikkökokemusta Salesforce-projekteista
    • Vahvaa vuorovaikutuskykyä eri asiakastilanteissa
    • Kiinnostus ja kokemus asiakkuuksien johtamisesta on eduksi, mutta ei välttämätöntä

    Miten hyppäät mukaan Loikan joukkueeseen?

    • Hae tehtävää alla olevalla lomakkeella. Meille asenne ratkaisee – kerro lyhyesti itsestäsi, mutta erityisesti miten voisit auttaa sekä asiakkaitamme menestymään, että miten vahvistaisit omalta osaltasi Loikan joukkuetta. Voit halutessasi kysyä lisätietoja tehtävästä numerosta +358 400 801 094 (Tommi Patanen)
    • Haku on jatkuva, eli haastattelut aloitetaan heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Kerromme sinulle lisää Loikasta, työyhteisöstämme ja asiakkaistamme. Tapaat mahdollisia tulevia kollegoitasi. Pääset osoittamaan meille asenteesi ja osaamisesi kannustavassa ilmapiirissä, ja yhdessä mietimme onko sinun seuraava uraloikkasi Loikalle.

    Ota meihin yhteyttä

      • Me Loikalla yhdistämme myynnin kehittämisessä teknologian ja ihmisälyn. Uskomme siihen, että ihmisten osaaminen myynnissä ja myynnin johtamisessa on menestyksekkään myynnin kulmakivi. Siksi etsimme jatkuvasti uusia luottopelaajia Loikan joukkueeseen kantamaan vastuuta isoistakin myyntiosaamisen kehittämisen kokonaisuuksista ja meillä voit kehittyä edelleen rautaisena myynnin valmentajana. Pääset myös valmentamaan nousevia tähtiä omalla vankalla osaamisellasi ja kollegoiksi saat Suomen parhaita myynnin kehittäjiä. Hyödynnämme oppimisessa sähköistä oppimisalustaa, jonka kanssa työskentely on siis oleellinen osa tehtävänkuvaasi. Roolissasi teet Loikan palveluiden myyntiä asiakkaillemme. Pääset luomaan osana joukkuettamme sekä uudenlaista Loikan menestystarinaa, että työskentelemään Suomen mielenkiintoisimpien myynnin kehittämishankkeiden parissa.

      Arvostamme sinussa

      • Loikan periaatteiden mukaista asennetta: joukkuepeli, asiakkaan arvostus, jatkuva kehittyminen, suoruus, rehellisyys ja toisten kunnioittaminen
      • Vahvaa kokemusta myynnin tai liiketoiminnan johtamisesta: ymmärrys siitä, mitä moderni myynti on kompleksissa toimintaympäristössä
      • Kokemusta myynnin valmentamisesta erityisesti B2B-sektorilla
      • Näyttöjä vaativien kehittämishankkeiden tuloksekkaasta  läpiviennistä projektipäällikköroolissa
      • Kokemusta sähköisten oppimisalustojen hyödyntämisestä oleellisena osana oppimisprosessia
      • Näyttöjä sekä kiinnostusta asiakkuuksien systemaattiseen kehittämiseen sekä asiantuntijapalveluiden myymiseen
      • Vahvaa vuorovaikutuskykyä asiakastilanteissa

      Miten hyppäät mukaan Loikan joukkueeseen?

      • Hae tehtävää alla olevalla lomakkeella. Meille asenne ratkaisee – kerro lyhyesti itsestäsi, mutta erityisesti siitä miten voisit auttaa sekä asiakkaitamme menestymään, että miten vahvistaisit omalta osaltasi Loikan joukkuetta. Voit halutessasi kysyä lisätietoja tehtävästä numerosta +358 400 801 094 (Tommi Patanen)
      • Haku on jatkuva, eli haastattelut aloitetaan heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Kerromme sinulle lisää Loikasta, työyhteisöstämme ja asiakkaistamme. Tapaat mahdollisia tulevia kollegoitasi. Pääset osoittamaan meille asenteesi ja osaamisesi kannustavassa ilmapiirissä, ja yhdessä mietimme onko sinun seuraava uraloikkasi Loikalle.

      Ota meihin yhteyttä

        Työnantajalupauksemme

        Loikka Solutionsilla panostetaan ihmisiin, hyvään johtamiseen ja jatkuvaan kehittymiseen: teemme yhteistyötä yhtenä joukkueena – asiakasta ja toisiamme arvostaen.

        Pääset luomaan kanssamme uudenlaista Loikan menestystarinaa sekä työskentelemään Suomen mielenkiintoisimpien myynninkehittämishankkeiden parissa.

        Meillä et ole vain suuren koneiston osa, vaan jokaisella on oma paikkansa ottaa ja saada vastuuta. Loikka Solutions on hyvä paikka kasvaa myynnin kehittämisen ammattilaisena.

        Ota meihin yhteyttä